Heipparallaa ja mukavaa elokuuta! Vauhdilla lähestyvä syksy on varmasti jo monien mielessä (ainakin minun), mutta ennen kuin käännämme katseet kohti pian alkavia opintoja, nyt on hyvä hetki muistella, mitä kaikkea hauskaa TOPN:in kevääseen mahtui.

TOPN:in tavoitteena on järjestää monipuolisia ja erityisesti nuorille suunnattuja tapahtumia ympäri vuoden. Keväällä saimmekin nauttia sekä jo perinteeksi muodostuneista että myös ensimmäistä kertaa järjestetyistä tapahtumista. Tässä lyhyt kuvaus sekä kuvia tärkeimmistä tapahtumista: 

2.2. Ravintolapäivä & Café Norden

Kevätkausi starttasi aivan uuden tapahtuman merkeissä, kun TOPN osallistui helmikuun ravintolapäivään. TOPN:in Café Nordeniksi nimetyssä ravintolassa pääsimme nauttimaan pohjoismaalaisista herkuista, kuten smörrebrödeistä, porkkanakakusta ja kookospalloista inkiväärisiman kera.

img_20160809_181219
Taidonnäyte porkkanakakuista, vau ja nam!

10.3. Leffa-aamiainen 

Herkuttelu jatkui myös maaliskuussa, kun perinteinen leffailta vaihtui leffa-aamiaiseksi. Maittavan aamiaisen lomassa katsoimme Wallander-elokuvan Hundarna i Riga.

17.3. Pohjolan Pidot 

Maaliskuussa sitsattiin, kun TOPN järjesti perinteikkäät Pohjolan Pidot yhteistyössä Turun yliopiston pohjoismaisten kielten opiskelijoiden ainejärjestön Skandican kanssa. Sitsien ohjelmaan kuului kolmen ruokalajin illallinen, laulua sekä pohjoismaalaista ohjelmaa.

 

Pohjolan Pitojen tunnelmia :)
Pohjolan Pitojen tunnelmia 🙂

9.4. Teatterivierailu Helsinkiin 

Huhtikuussa herkuttelu vaihtui kulttuuriin. TOPN tarjoaa joka vuosi jäsenilleen mahdollisuuden lähteä teatteriin, ja tällä kertaa matkustimme Helsingin Lilla Teaterniin katsomaan näytelmän Ta mig till er ledare. Matkan aikana tapasimme myös sisarjärjestömme HOPN:in eli Helsingin Opiskelijoiden Pohjola-Nordenin jäseniä.

 

18.4. Uusien ilta & tortillakväll 

Uusien illassa uudet jäsenet saivat tilaisuuden tulla tutustumaan TOPNin toimintaan ja muihin jäseniin. Ohjelmaan kuului jälleen herkuttelua sekä mm. lautapelien pelailua.

 

Tortillapuuhissa uusien illassa
Tortillapuuhissa uusien illassa 

22.4. Pop-up Pohjola 

Huhtikuun lopulla kattojärjestömme Pohjola-Norden toi Turkuun ilmaisen Pop Up -tapahtuman, joka järjestettiin Forum-korttelissa. TOPN osallistui tapahtumaan pitämällä omaa ständiä ja jakamalla tietoa toiminnastamme kiinnostuneille kävijöille. Ohjelmaa riitti koko päiväksi ja tapahtumassa esiintyivät mm. Ruotsin Idolin finalisti Simon Zion sekä imitaattori Christoffer Strandberg. Artistien lisäksi ohjelmaan kuului pohjoismaalaisten elokuvien esittelyä, haastatteluja, keilisuihku ym.

7.5. Tanskan kurssi 

Kevään viimeisessä tapahtumassa käänsimme katseet jo kohti syyskuun Tanskan-matkaa. Tanskan kurssilla harjoittelimme opettajan johdolla tanskan alkeita sekä kuulimme mielenkiintoisia sekä erikoisia juttuja Tanskan kulttuurista. Näillä opeilla toivottavasti pärjäämme Köpiksessä syksyllä!

Tanskan kurssilla herkuteltiin näin upeilla smörrebrödeillä!
Tanskan kurssilla herkuteltiin näin upeilla smörrebrödeillä!
Mukavaa lukuvuoden alkua kaikille! Toivottavasti nähdään syksyn tapahtumissa! 🙂
TOPN:in tiedottaja
Satu

One Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *